Muistatteko sen Novitalle suunnittelemani Vaara-peitteen, joka oli aikanaan Kokkolan asuntomessuilla? Paksulla langalla ja isoilla puikoilla peitettä on neulottu yksin tai neulekerhoissa aikasta moneen kotiin. Ihan huippua seurata tekijöiden variaatioita ja kuvia niistä – varsinkin, kun itsellä ei juurikaan puikot kädessä pysy. Mutta paloa suunnitteluun on sitäkin enemmän.

Tein keväällä uuden aluevaltauksen neuleiden maailmaan ja pieni mallistoni julkistetaan ylihuomenna ilmestyvässä Novita-lehdessä. Nuoremman tyttäreni vauva-aikana kaipailin vaihtoehtoisia unipusseja, vauvantossuja ja vähän neidin kasvaessa hitusen modernimpaa taaperomekkoa. Kuitenkin samalla suomalaista, juurevaa ja perinteitä kunnioittavaa. Ja ehdottomasti villaisia – olen lopen kyllästynyt nyppyyntyviin ja natiseviin keinokuituneuloksiin. Tässä ystävät rakkaat teille makupaloja, toivottavasti puikkokäsiänne alkaisi syyhyttämään.

Neuleohjeet ja langat // Novita
Puulaatikot // Granit
Pupunaamio ja lintu // Teemu Järvi

Neulesuunnittelu Susanna Vento, kuvat Eero Kokko