Nyt on takana viimeisin Bloggers Tour: Barcelona-Valencia-Madrid. Lämpöä oli parhaimmillaan 40 eikä tuulenvireestä tietoakaan. Suomen kesästä lähteneenä en valittanut senttiäkään.

Matkamme järjesti RED (Reunión Empresas de Diseño), joka edustaa 42 Espanjalaista muotoilubrändiä. Espanjalainen muotoilukenttä haluaisi kovasta kivuta pohjoismaalaisten tunnettuuteen. Olimme siis juuri oikeissa paikoissa avaamassa silmiämme ja toteamassa, että on paljon paljon muutakin makumaailmaamme sopivaa kuin nämä meidän skandinaaviset pikkupiirit. Tervettä. En sano vieläkään, että kaikkien yritysten koko portfoliot olisi sinällään suoraan meidän makuun, mutta jokaisella oli joitakin aivan huippu helmiä – enemmän tai vähemmän. Ja tässähän on kyse on aivan eri kulttuuri- ja muotoilutaustasta/-historiasta – tylsäähän se olisi mennä Espanjaan saakka katsomaan tanskakopioita. Maassa maan tavalla ja ennen kuin pääsen purkamaan kaikki kuvat teille, voin jo kertoa, että villamatot, ronttinkikalusteet ja valaisimet ovat heillä hanskassa. Todella. Sopivassa suhteessa espanjalaista muotoilua, materiaaleja ja käsityöosaamista, ja ulkoasu päivitetty hyvin kansainväliselle tasolle.

Tapasimme kiertueen aikana 9 eri valmistajaa kalusteiden, valaisimien, mattojen ja pintamateriaalien saralta, joten teille on tiedossa hyvä perehdytys espanjan muotoiluskeneen. Ja luonnollisesti yövyimme mitä mahtavimmissa paikoissa, esittelen tänään teille jo yhden Madridin helmen.

Tuliaisena saatu Phi60 -shelving system // design Jordi Canudas // Delica

Bloggers Tour 2015 Spain
#SunnyDays #SunnyDesignDays