Tänään se saapui! Järkkärin unelma: Uten silo I (Dorothee Becker ymmärsi järkkäilyn päälle jo 1969). Niin innoissani sen postista hain, että puhelimeni sinne pakkauspöydälle jätin. Tällaiset unohtelut ovat niitä äitiyden mukana tuomia pieniä harmeja.

Aika kultaa ja niin edelleen. Nyt yöllä tätä kirjoittaessa postireissu ei kuulosta enää läheskään niin pahalta, kun se aamulla oli. Lähdimme V kanssa hakemaan pakettia, kun huomasin kantokoppaa kantaessa, että se kahva on edelleen rikki. Voi V. Pääsimme kuitenkin ehjin nahoin postiin, kun saimme vaunujen kokoisen, mutta littanan paketin, jonka kuljettaminen vaunujen kanssa oli lähes mahdoton tehtävä. Siinä tuskassa se puhelinkin sinne postiin jäi. Tappelin paketin kotiin ja puuskutin sitten hiki päässä takaisin katsomaan luurin kohtaloa. Thänk kaad, se oli vielä siellä.
Välissä käytiin Kukkuluuruu-kerhossa touhuilemassa ja ilta menikin sitten tuon ihanuuden parissa. V (muuten niiskuttaa ja yskii enkä haluaisi nyt pelätä pahaa) järkkäili rintarepussa ja opettelimme missä lokerossa on hiuspinnien ja missä minkäkin meikin paikka. Lokerikko siis päätyi eteisen seinään ja pitää nyt ojennuksessa kaikki tyttöjen tarvikkeet ja avaimet. Voisinpa nukkua sen vieressä.