Olen Charley Harper fani. Hänen piirrosjälki on miellyttänyt jo pitkään, tietämättäni edes kuka tyyppi on. Hänen kuvituksissa tiivistyy 1950-60-lukujen tyyli ja värimaailma. Charley Harper oli tuon ajan ”lintumaalari”, niin kuin 1800-luvulla meidän von Wrightit ikään. Jotenkin tuo Charleyn tyyli puree paremmin. Hän kuvitti biologian teoksia sekä kirjoja ja lehtiä omaleimaisella tyylillään. Hän on sanonutkin, ettei näe linnun siivistä sulkia vaan laskee siipien määrän. Yksinkertaistamisen mestari.
Olen hankkinut Vlle jo tuon värityskirjan ja seuraavana voisin etsiä puisen palapelin. Se on viehättävä. Tuotteita löytyy helposti nettikaupoista, mutta myös Kiasman ja Ateneumin museokaupoissa on satunnaisesti joitakin Harperin kamoja. Netin kautta voi myös tilata tuota kanavatyötä jos nyt oikein käsityötuulelle intoutuu.
Tajusin, että Charleyn takia ihastuin myös tuohon Ikean tarjottimeen. Siinä on suunnittelijaa selvästi innoittanut samaiset tiput. Nuo Ikean uudet servitit sopivat yksiin, joten vielä niitä muutama paketti kiitos.