Mistä tunnistaa katutaiteilijan? Maalin tuhrimista käsistä. Kun espanjalaiselle katutaiteilija Sabekille huomauttaa tahroista, hän naurahtaa.

”Tämä on elämääni, en pysty pitämään mitään turvassa maalilta”, Sabek sanoo.

Madridista kotoisin oleva Sabek on maalannut muraaleja ympäri maailmaa, Yhdysvalloista Aasiaan ja eri puolilla Eurooppaa.

Suomessa Sabek on ensimmäistä kertaa. Aika Helsingissä on kulunut maalaamiseen. Kaupunkitaideyhdistys Helsinki Urban Art ja YIT kutsuivat miehen maalaamaan muraalin pian purettavan Pasilan aseman seinään. Jaakko Bloomberg Helsinki Urban Art:ista kertoo, että he etsivät yhdessä YIT:n kanssa taiteilijaa, joka osaisi tehdä isoon tilaan teoksen nopeasti.

Pasilan asema ja Sabekin maalaama muraali

Kuva: Jaakko Bloomberg/Helsinki Urban Art

Sähköpostikutsu lähti Sabekille noin kaksi viikkoa ennen kuin mies saapui Suomeen. Idea kuulosti Sabekista tarpeeksi hullulta, joten hän oli mukana.

“Herään aamulla ja sähköpostissa saattaa odottaa kutsuja erilaisiin maalausprojekteihin. Rakastan matkustamista ja maalaamista, joten se sopii hyvin”, Sabek sanoo

Pasilan asema iso seinä oli haaste

Isot seinät motivoivat Sabekia eniten, sillä ne tarjoavat haastetta. Pasilan asema toi vielä lisähaastetta, sillä osa seinästä on lasia, jossa maali valuu. Maalattua kohtaa ei päässyt myöskään jälkeenpäin korjaamaan. Taiteilija nostettiin kurjen avulla aina seuraavaan kohtaan, joten turvallisuudestakin piti huolehtia.

Sabek aloitti maalaamisen tiistaina 23.5 ja lopetti viikkoa myöhemmin. Päivät venyivät kaksitoista tuntisiksi.

Lopputuloksena Pasilan aseman seinää koristavat muun muassa kotkien ja tiikereiden päät.

Sabek maalaa muraalia Pasilan asemalle

Kuva: Jaakko Bloomberg/Helsinki Urban Art

Sabek maalaa paljon eläimiä. Luonto inspiroi häntä.

”Side, joka meillä on luontoon, katoaa nopeasti. Olemme irtautuneet juuristamme.”

Taide on katoavaista

Katutaiteilijaa ei haittaa, vaikka asema puretaan pian.

”Olen tottunut siihen. Maalaat jotain ja muutaman viikon päästä maalausta ei ole enää. Minulle tärkeämpää on itse maalaaminen kuin maalauksen säilyttäminen. Kuva teoksesta jää kuitenkin aina muistoksi.”

Sabekin taidetta voi katsella myös miehen instagramista. Pasilan aseman purkaminen alkaa 2–3 viikon päästä, joten hopi hopi, jos haluat nähdä muraalin omin silmin.

 

Lue myös:

Taiteilija Nanna Susi: ”Taiteilija on duunari”
Kuvataiteilija Riikka Hyvönen: ”En omista ainoatakaan huonekalua, mutta taide kulkee mukanani”