Pienen pihan viljelyideat

Innostuitko viljelystä? Pienellä kaupunkipihalla laatikkoviljelmät ovat sekä näppäriä että helppohoitoisia. Valmiita laatikoita on useilla valmistajilla.

Pienen viljelmän voi hyvin perustaa myös vaikka kuormalavan kauluksesta, muovisesta ämpäristä tai betonirenkaasta. Muista rei’ittää ämpärin pohja. Betonirenkaan tai puisen laatikon voit asettaa nurmikon päälle ja vuorata sen pohjan ja reunat juuri- tai mansikkakankaalla. Myös reilu kerros sanomalehtiä käy pohjaksi. Jos laatikon asettaa kovalle pohjalle, on salaojitus hoidettava soran tai kivien avulla.

Laatikossa viljeltäviksi sopivat miltei mitkä vain avomaan vihannekset ja kasvit. Kokeile helppoa salaattia, hiekkamaasta pitävää porkkanaa, nopeakasvuista pinaattia tai monivuotista ja mahtavasti kukkivaa maa-artisokkaa. Ja omia perunoitakin voi kasvattaa ämpärissä.

viljelylaatikko

Käsittelemättömästä männystä valmistetut Kekkilän viljelylaatikot, noin 84 e, voi viimeistellä haluamallaan tavalla öljyämällä, maalaamalla tai petsaamalla. Pleksilasinen viljelykansi, noin 59 e, myydään erikseen, puutarha- ja rautakaupat.

DortheKvist

Kaupunkiviljelijöille suunnitellun ekologisen Nelson City Garden -sarjan Mulberry-seinätasku 47 e ja työvälineet 14 e/kpl.

Garden etiketti

Luhta Home Garden -sarjan pyöreä metallinen Vihertarha-kasvihylly sopii taimien ja kasvien kasvatukseen sisällä ja ulkona, noin 69,95 e. Sarjaan kuuluu ruukkuja, amppeleita ja istutussäkkejä.

ikea3

Ikean Hindö-sarjan kasvihuonekaappi käy ulos tai sisälle. Siinä voi säilyttää kukkaruukkuja ja viljelytarvikkeita tai viljellä vaikka yrttejä. Kasvihuone/kaappi 89 e.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti