Kotimme vieressä on ihana pieni kukkakauppa jossa tykkään käydä silloin tällöin ostamassa viikon kukkaset. Nyt en ollut pitkään aikaan ostanut kukkia, mutta vaunulenkillä päätin sulostuttaa kotia värikkäällä kimpulla.

Bongasin heti kukkakaupan edestä nämä kauniit ja herkät vahakukat. Yhden oksan hinta oli viisi euroa ja lisäksi otin kimpun kaveriksi vielä yhden neilikan. Kimppu maksoi yhteensä kahdeksan euroa ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, jaoin kimpun yhteensä viiteen eri maljakkoon! Teen tätä yleensä melko useinkin ja hyötykäytän pienempiä oksia pikku maljakoihin. Vahakukka näyttää todella sievältä myös pikkupulloissa ja maljakoissa. Näistä saa nyt tehtyä monta eri asetelmaa.

 

kukkakimppu

 

Tykkään suosia kukkakauppoja, vaikka marketeista tarttuukin silloin tällöin mukaan tulppaanikimppu jos toinenkin. Sievästi pakattussa kukkakimpussa on vain niin paljon enemmän fiilistä 🙂

Alla olevat pari kuvaa ovat Hurmaavan valkeaa -instagramin storysta napattuja. Yritän päivittää aktiivisesti myös sitäkin puolta. Tosin vielä en ole ”osannut” puhua itse omia höpötyksiä, mutta olisiko se sitten tämän vuoden uusi juttu, heh!

 

kukkakimppu kukkakimppu

 

Oikein aurinkoista päivää!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com