Kirjoittelin jo aikaisemmin juttua meidän makuuhuoneesta ja erilaisia vinkkejä pienen makuuhuoneen sisustamiseen. Koko postauksen kuvineen voi käydä lukemassa täältä: ”Yöpöytä pieneen makuuhuoneeseen: Iittala Aitio-laatikko yöpöytänä” Nyt ajattelin kuitenkin kuvata hieman laajemmin tätä meidän maakuuhuonetta ja sen sisustusta.

Kuten kuvista näkee, koko huoneen valtaa sänky. Jalkopäätä vastapäätä ovat vaatekaapit, joihin on suunniteltu liukuovet. Muussa tapauksessa vaatekaapit olisivat melko hankalat, sillä perinteiset vaatekaapin ovet eivät mahtuisi aukeamaan, sillä sänky on niin lähellä niitä.

Molemmin puolin sänkyä on pienet yöpöydät seinään kiinnitettynä, joista siis jo kerroinkin aikaisemmassa postauksessa (ylhäällä linkki). Makuuhuoneen oven vasemmalla puolen on musta Domus -tuoli, joka toimii vaatteiden laskupaikkana.

 

pieni makuuhuone

 

Kutsuvuutta ja tunnelmaa makkariin saa helposti eri kokoisilla tyynyillä. Liika on liikaa, mutta itse koen että tämä määrä on aika passeli. Nämä jaksaa aamulla nopsaa heitellä sängylle, ilman sen suurempia asetteluita.

 

pieni makuuhuonepieni makuuhuone

 

En ole vieläkään löytänyt meille mieleistä päiväpeittoa, joten sen virkaa toimittaa Saanan ja Ollin Finartelle suunnittelema Kievari torkkupeitto. Tuo tosin on tuohon liian pieni, mutta pidän kovasti peitteen kuviosta. Ehkä tämä sama torkkupeitto voisi toimia isommassa koossa. Täytyy laittaa harkintaan!

 

pieni makuuhuone pieni makuuhuone  pieni makuuhuone

 

Pieni makuuhuone kannattaa pitää simppelinä ja seesteisenä, eikä sinne kannata tuoda liikaa tavaraa lattiapintaan. Ilmavuus ja kauniit vuodetekstiilit riittävät.

Ajattelin joissain vaiheessa mahdollisesti maalata makkarin päätyseinän, mutta sitä täytyy vielä vähän suunnitella. Tällä hetkellä tämä on hyvä.

Minimalistisen kaunis ja harmooninen makuuhuone löytyy myös Cirkus -blogia pitävän Joannan kotoa. Huomasinpas sattumalta, että meillä on samanlaiset Annon ruutu pussilakanat 🙂 Kurkkaa Joannan syksyisen makuuhuoneen sisustus postauksesta: ”Ripaus syksyä makuuhoneeseen // A hint of autumn in the bedroom”.

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com