Kuvailin postauksessa ”Uuden kodin keittiö” keittiön ja mainitsin, että meille asennettiin väärä hana keittiön altaan ylle. Noissa kuvissa komeilee vielä väärä hana, mutta viimein monen mutkan jälkeen olemme saaneet oikean hanan paikoilleen. Tai oikeastaan tämä ei ole aivan se oikea tilaamamme hana, sillä kävi ilmi, että valitsemaamme hanaa ei saa mustana vaikka niin piti olla. Loppujen lopuksi olen kuitenkin tähän Tapwellin RIN184 hanaan erittäin tyytyväinen ja se sopii todella hyvin mustan altaan kaveriksi, aivan niinkuin suunnittelin.

Tässä hana episodissa oli vielä sellainen twisti, että meille asennettiin vahingossa täysin samanlainen hana kuin alkujaan siihen oli laitetukin. Olin täällä kotona vauvan kanssa ja odottelin innoissaan mustaa hanaa rosterisen tilalle. Noh asentaja tuli ja alkoi vaihtamaan hanaa. Minä syötin pikku miehelle puuroa ja viihdytin häntä lattialla, että asentaja saa rauhassa puuhailla hanan vaihdon parissa. En sen kummemmin ehtinyt hänen touhuja huomioida, kun hän sitten lopulta sanoo että: ”No niin se ois sitten valmis.” Minä katson hanaa ja kysyn, että: ”Siis mitä. Siinähän se hana vielä on?” ”Niin se on nyt vaihdettu”, sanoo putkimies. Eli hän vaihtoi samanlaisen mutta uuden hanan tilalle. Hänelle oli annettu taas väärä hana ja hän luuli, että meidän vanhassa hanassa on jotain vikaa ja se pitää siksi vaihtaa. Taas piti odottaa kolmisen viikkoa ja säätää asioita hanan tiimoilta, ja lopulta saimme sovittua tämän Tapwellin mustan hanan alkuperäisesti valitsemamme tilalle.

 

tapwell musta hana

 

Mutta loppu hyvin ja me ollaan todella tyytyväisiä tähän hanaan! Löysin Jyskistä kolmella eurolla tuollaisen mattamustan saippuapullonkin altaan ja hanan kaveriksi.

Enää meillä ei muuten ole näkyvillä tiskiainepullo, keittiön puhdistussuihke tai tiskiharja. Muuton aikana karsimme paljon turhia keittiövälineitä, lautasia, laseja ja purkkeja, joten tuolla altaan yläpuolella olevalla kaapin suojasta löytyvällä kuivaustelinehyllyllä on melko tyhjää. Alimmaisella tasolla ei ole muuta kuin lapsen ruokalappu välillä kuivumassa, sekä sitten tiskiaine, suihkepullo ja tiskiharja. Tykkään tästä ratkaisusta todella paljon ja yleisilme pysyy pelkistettynä ja minimalistisena.

 

tapwell musta hana

 

Vielä pitäisi hankkia uusi mikro vanhan tilalle, joka alkaa olla jo aika finaalissa. Haluaisin kuitenkin kivan valkoisen mikron, mutta kaupoissa myydään oikeastaan vain rosterin värisiä mikroja. Tai sitten valkoiset vaihtoehdot ovat jotenkin ihan lelun oloisia 🙂 Tällä asialla ei nyt kuitenkaan ole mahdottoman kiire, joten eiköhän se mikro joskus löydy.

Kivaa viikonloppua!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com