Meillä on tullut täällä 8 kuukautta täyteen ja ajattelin kertoa hieman kuulumisia, että miten täällä menee 🙂 Viimeksi kirjoittelin vauva-arjen kuulumisia postauksessa ”Vauva-arjen puuhailut ja kuulumiset”, kun meidän mini oli noin neljä ja puoli kuukautta vanha. Nyt ollaankin saavutettu jo kahdeksan kuukauden ikä ja kehitys on ollut hurjaa!

Kuten kuvassa näkyy, istuu meidän pikkumies istuu jo todella hyvin ilman tukea. Usein kuitenkin laitan imetystyynyn tuohon vartalon ympärille tueksi, jos en itse ole aivan kiinniotto etäisyydellä. Mutta oikein tukevasti tuo peppu jo lattialla on 🙂 Olet ottanut joka kuukausi vauvakuvat, laittamalla R:n taljalle makaamaan ja taustalle valotekstitaulun, jossa tuo ikä sitten käy ilmi. Nyt saatiin sitten ensimmäistä kertaa tällainen istumakuva. Kovasti tuo taulu kiinnosikin ja pitihän se tietysti saada tutkittavaksi. Näitä kuvia on nyt yhden kuukauden iästä lähtien (plus newborn -kuvat), joten myöhemmin teetän näistä ainakin kuvakirjan ja ehkä vielä muutakin kivaa 🙂

 

8kk vauva-arjen kuulumiset8kk vauva-arjen kuulumiset

 

Ihana kun on ollut niin lämmin, niin olemme päässet testaamaan isin ostamaa uima-allasta ja tunnustelemaan myös miltä nurmikko tuntuu jalan alla ja käsissä. Olemme käyneet vauvauinnissa noin neljän kuukauden iästä lähtien ja R tykkääkin vedestä todella paljon. Läiskyttelystä ei ole tule loppua! Lähdemmekin kesälomalla Mallorcalle, joten siellä päästään taas nauttimaan oikein kunnolla vesileikeistä. Asianmukaiset varusteet uv-puvuista lähtien on jo hankittu, joten Mister Mallorca on valmis saapumaan kohteeseen, haha! Hotellilta löytyy katettu vauva-allas, joten ainakin siellä tulee meidän perhe viihtymään useamman kerran.

 

8kk vauva-arjen kuulumiset 8kk vauva-arjen kuulumiset

 

Vielä meillä ei ryömitä tai kontata, mutta pyöriminen oman akselinsa ympäri onnistuu vaivatta ja pyörimiset selältä mahalleen ja toisinpäin onnistuu helposti. Näinkin liikkumalla pääsee yllättävän pitkälle! Se on kyllä tullut huomattua 🙂 Nyt R on alkanut myös nostamaan kovasti peppua ylös, eli saa nähdä milloin opitaan taas lisää taitoja. Kovasti tällä hulivilillä riittää asiaa ja hän on kyllä todella hyvän tuulinen tapaus.

Meillä on nukuttu jo parisen kuukautta kokonaisia öitä. Sitä aikaisemminkin yöunet saattoivat olla vaihtelevasti ”täysiä”, mitä nyt välillä iski hulinat päälle. Aika helpolla selvittiin niistäkin. Nyt on taas vaihe, että meillä on nukuttu viikon verran levottomammin. Tutkailin, että tässä vaiheessa tämä kuuluu myöskin asiaan. Muuten meillä arki sujuu todella hienosti, ja rutiinit pyörivät mallikkaasti.

 

8kk vauva-arjen kuulumiset

Lentomatkustusta harjoiteltiin taas toistamiseen, kun kävimme Oulussa mummon ja papan luona kylässä.

 

8kk vauva-arjen kuulumiset

 

Tällaista kivaa meille siis kuuluu! Kovasti tietysti odotellaan, että päästäisiin muuttamaan uuteen kotiin ja asettumaan sinne asumaan. Mieli on jo kovasti siellä. Nyt pitäisi aloittaa pakkailemaan täällä, mutta eihän sitä malta, kun ulkona on tuollaiset kelit. Joka tapauksessa kesäkuun lopussa kannamme tavaramme varastoon ja luovutamme asunnon uusille omistajille. Lisää muuttosuunnitelmista voi käydä lukemassa postauksesta ”Muutto uuteen kotiin”.

Aurinkoista päivää kaikille!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest