Tänään tuli korkattua Habitare -messut ja täytyy kyllä sanoa, että nyt oli kyllä onnistuttu kympillä! Jotenkin aiempina vuosina on jäänyt vähän sekava fiilis messuista, mutta nyt messuilla oli kyllä todella kiva fiilis ja itse näytteilleasettajien järjestys oli selkeä. Pidin kovasti siitä, että pienemmät ekslusiiviset  toimijat olivat yhdessä ryppäässä etuosassa messuhallia ja suuremman tilan vaativat isot yritykset taas messuhallin takaosassa. Tykkäsin myös siitä, että tällä kertaa Habitareen oli saatu uutta ideaa tuomalla mm. MUJI:n pop up -shoppi, suomi-japani teema näkyi kivasti sisustuksessa, käsityötaitoja ja kestävään kehitykseen pohjautuvaa oli tuotu vahvemmin esille (Reilun kaupan periaatteet), Anno -merkin ”uusi tuleminen”, lastenhuoneiden ja niiden sisustuksen huomioiminen ja tietysti messuilta sai poimia omaan kotiin paljon sisustusinspiraatiota!

Aloitimme kierroksen MUJI:n pisteeltä, joka oli kyllä ihana! Saas nähdä kuinka paljon tuotteita riittää kaikille halukkaille, sillä jo tänään aamusta osa tuotteista oli loppuunmyynty. Erityisesti nuo uudelleen täytettävät pumppupullot olivat suosittuja, ja sellaisia lähti myös omaan kotiin matkaan.

 

habitare messut 2017 muji habitare messut 2017 muji habitare messut 2017 muji habitare messut 2017 muji  habitare messut 2017 muji habitare messut 2017 muji

 

Habitaresta löytyi inspiraatiota tänä vuonna mukavasti myös lastenhuoneisiin. Kummasti on itselläkin alkanut lastenhuoneiden sisustus kiinnostamaan, haha!

 

 

Hyvää voi tehdä ja tukea myös ostamalla. Mifukon sisustustuotteet, erityisesti punoskorit ovat hyvä esimerkki Reilun kaupan periaatteita noudattavasta yrityksestä.

 

 

Alla olevassa kuvassa näkyy ”Kätkö”, joka on suomalaisen Sir Kolke -yrityksen käsialaa. Kätkö on siis valmislahja, hieman uudenlaisessa merkityksessä. Se on pakattu kauniiseen puiseen säilytyslaatikkoon ja sen tuotteet on Suomessa valmistettuja. Alla näkyvän vauva-lahjan voi antaa esimerkiksi tuleville vanhemmille ja voin kyllä sanoa, että itselle tämä olisi todella mieluinen ja huolella mietitty lahja.

 

 

Myös Ikealta löytyi iso ja näyttävä messuosasto.

 

 

Annon osasto oli kyllä todella houkutteleva. Nuo värit! Mahtavaa, että merkki tuli takaisin, sillä sille on kyllä ollut kysyntää. Annon tuotteita pystyi ostamaan Anno vieressä sijaitsevasta Hobby Hallin osastolta.

 

  

 

Messuilta löytyi myös ihania uusia innovaatiota ja suunnittelua! Pohdittiinkin kaverin kanssa, että pitäisikö lähteä keramiikka kurssille 🙂

 

habitare messut 2017

 

Kiitos Habitare 2017, oli kivaa ja inspiroivaa!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest