vierashuone

 

Ajattelin esitellä minun ratkaisuni helppoon tavaroiden säilytykseen. Aina eivät lipastot ja kaapit riitä tavaran säilytykseen, tai joskus on ihan kiva, että osa jutuista on kätevästi käden ulottuvilla. Vaihtoehtoja on tietysti paljon, mutta itse tykkään, että ratkaisu pitää kuitenkin olla myös sisustuksellisesti kaunis.

Nämä kuvat ovat vierashuoneesta, jonne on kiinnitetty Mazen naulakko, ja siitä ole laittanut roikkumaan punoskorin. Korista on helppo poimia ne kivoimmat ja käytetyimmät huivit, eikä niitä tarvitse aina etsiä jostain kaapin perältä. Joskus tuossa naulakossa roikkuu myös laukkuja sekä muita asusteita, mutta syksyn tullessa päätin tehdä tilaa huivien säilytykseen.

Nupit, koukut ja naulakot toimivat kätevästi myös eteisessä. Niistä voi laittaa roikkumaan niin paperikasseja, koreja ym. Meillä on eteisessä juurikin tuollainen paperikassi-ratkaisu, eli paperinkeräykseen tarkoitetut lehdet laitetaan suoraan sinne, ja kassin voi napata helposti mukaan ulos mentäessä.

 

vierashuone

vierashuone

 

Hajuvedet eivät pääse myöskään pölyttymään, kun ne on laitettu lasiseen säilytysrasiaan. Näin välttyy pölyjen pyyhkimiseltä, mutta kauniit esineet voivat silti olla esillä.

 

vierashuone

vierashuone

 

Itse ajattelin syksyllä aloittaa taas tavaran karsimisen. Täytyy varata kirpparipöytää ja järjestellä hyllyjä, sekä laatikoita taas toimivampaan malliin. Jotenkin ne kaapit om taas täytteneet liialla roinalla, joten ei muuta kuin Kon Marin opit taas käyttöön 😀

Kivaa syksyn alkua!

 

Joko seurailet juttuja myös näistä: instagram // facebook // pinterest // styleroom