uusikeittiö5.jpg

Tästä lähtee käyntiin kolmiosainen juttusarja pienestä keittiörempastamme. Kuvia löytyi runsaasti, joten ajattelin selkeyttämisen vuoksi tehdä useamman postauksen. Näin vältytään kauhealta kuvien sekamelskalta 🙂 Ensimmäiseksi tietysti esittelyyn pääsevät – ennen ja jälkeen kuvat. 

Mistään suuren luokan keittiöremontista ei nyt ollut kyse, vaan pointti oli nimenomaan päivittää keittiön ilmettä pienellä rahalla. Rahaa remonttiin meni alle 150€.  Tähän summaan kuuluu kaikki tarvikkeet; maalit, laastit, pensselit, dc-fix muovit ym. Tietystikään itse työtunteja tähän ei ole laskettu mukaan, ja niitähän tähän saa kyllä uppoamaan! 

uusikeittiö1.jpg

Aika nopeaa voi todeta, että keittiön yleisilme on raikastunut hurjasti!

uusikeittiö6.jpg

uusikeittiö4.jpg

Ruokailutilan yläpuolelle oli jo aikaisemmin laitettu uusi isompi taulu, joka antaa myös lisää valoa ja raikkautta keittiö-/ruokailutilaan. Kyseessä on Vee Speersin juliste, joka on tilattu itse asiassa jo tammikuussa Fotografiskasta. Aikaisemmin tuo juliste oli minulla työ-/vierashuoneessa. Juliste on kokoa 50x70cm, mutta ostin Ikeasta isommat kehykset ja paspartuun, jolloin taululle kertyy kokoa 70x100cm. Mielestäni taulun koko toimii kivasti katseen kiinnittäjänä ruokapöydän päässä, ja tietysti valaisee itse tilaa. 

Sitten siirrytään kuitenkin siihen, mitä kaikkea keittiössä on rempattu! Keittiön vanhat kaakelit on peitetty saneerauslaastilla ja maalattu Tikkurilan Luja puolikiiltävällä pintamaalilla. Laasti on levitetty seinään suht pienellä lastalla, ja seinän tekstuuri on saatu aikaan juurikin lastalla, sekä pesusienellä painelemalla. Laastikerroksia seinässä on kolme ja paikoin jopa neljä. Maalia välitilaan on levitetty kolme kertaa. Tietysti ennen tätä kaikkea kannattaa tehdä laatoille pari kertaa maalipesu, jolloin lika ym. saadaan irti ja laattojen pinnasta tulee karheampi. Toki laatat voi poistaa kokonaankin, jolloin laastikerroksia ei varmastikaan tarvitse levittää kolmea kerrosta! 

Lopuksi keittiön ylin puuosa, eli ns. keittiön yläkotelo, päällystettiin valkoisella mattapintaisella dc-fix kontaktimuovilla. Tämä antaa efektin siitä, että keittiön kaapit olisivat ikään kuin ”ilmassa”, ja muovitus antaa taas lisää valoa ja raikkautta keittiöön. En viitsinyt maalata tuota yläkoteloa, koska ajattelin että jos joskus tästä muutamme, niin seuraavat asukkaat saattavatkin tykkätä kokopuisesta keittiöstä. Nyt tuo muovi lähtee sitten irti ihan vain vetäisemällä!

Toisessa osiossa kerron tarkemmin itse remonttivaiheista kuvien kera, ja annan myös käytännön vinkkejä ja muuta huomioitavaa! Sinne pääset tästä. Kolmannesta osiota löytyy lisää kuvia valmiista keittiöstä, sekä vinkkejä mm. dc-fixin ”asennukseen”. Kolmenteen osioon pääset suoraan myös tästä. Lopuksi täytyy vielä todeta, että olen erittäin tyytyväinen tuunattuun keittiöömme! Tietystikään se ei ole se ihan ”unelmien keittiö”, mutta en ollut valmis sijoittamaan tällä hetkellä suuria summia uuteen keittiöön. Joka tapauksessa, kyllä tämä keittiö osti itselleen nyt runsaasti lisäaikaa!

 

uusikeittiö7.jpg