image.jpg

Käväisin työreissulla Tallinnassa ennen joulua, ja tietysti heti kun aikataulu antoi periksi, kiirehdin tekemään täsmäiskut Tallinan sisustusputiikkeihin. Nappasin kuvat kännykällä, joten laatu on hieman sen mukaista, öhöm 🙂 Mutta, kun aikaa oli rajallisesti, oli toimittava ripeästi. Ainakin kuvista saa jonkin käsityksen siitä, mitä kivaa sisustustarjontaa Tallinnasta löytyy.

Ensimmäiseksi suuntasin kohti homeart:ia, Telliskivikadulle. Tarkoitukseni oli käväistä tuolla jo aikaisemmalla Tallinnan reissullani, mutta koska silloin oli jo pimeää, en uskaltanut yksin lähteä tuonne alueelle. Näin päiväsaikaan mietittynä, se oli ihan järkevä ratkaisu. No mutta, kartta kädessä suunnistin kohti Telliskivikatua, ja sehän löytyikin suht helposti. Liikkeet aukeavat klo 11:00, mutta rakennuksen kahvila on kyllä jo tuohon aikaan auki (nimimerkillä: en ollut tarkistanut liikkeiden aukioloaikoja, heh).

Voi kuulkaa mitä ihanaa tuolla sitten olikaan! Homeart oli kyllä vierailun arvoinen! Lisäksi tuosta samaisesta teollisuusrakennuksesta löytyy muita kivoja pikku liikkeitä, kuten sisustus, vintage, lastenvaate ym. Osa liikkeistä ilmeisesti toimii jolloin tapaa pop up-tyyppisesti.

image.jpg

image.jpg

Alla olevassa kuvassa vasemmalta löytyy Les Petites liike, josta löytyy mm. pientä sisustustavaraa, vaatteita, tauluja/postereita (kuva tauluista) ja koruja. Keskellä oleva kuva on nu nordic-liikkeen ulkopuolelta. Liike on suht pieni ja sieltä löytyy esimerkiksi nuorten suunnittelijoiden tuotantoa, kuten koruja ja sisustustuotteita. Kuva hauskoista pikku tuoleista on juurikin tuota nu nordic-liikkeestä. Ihan oikealla oleva kuva on napattu Loomelod liikkeen ulkopuolelta. Liikkeestä löytyy paljon koruja ja keramiikkaa. Liike on tosi pieni, mutta esillepano on kuitenkin selkeää. Melkein ostin itselleni kauniit korvikset, mutta maltoin lopulta mieleni 🙂

image.jpg

Seuraavaan liikkeeseen sain vinkin A&A at Home-blogin Annalta. Voi vitsi kuinka ihana liike! Tästä liikkeestä kannattaa kyllä hankkia tulevaisuudessa pellavatekstiilit! Itse ostin patakintaat ja keittiönpyyhkeen. Kummasti kyllä sormet syyhysivät tyynyliinojen kimpussa, mutta eihän sitä aina tarvitse ostaa kaikkea! Joskus vain ihastelu riittää 🙂

image.jpg

Deko löytyy heti Tallinnan vanhan kaupungin keskusaukion vierestä. Täältä löytyy edullisesti villapeittoja ja muuta pientä sisustustavaraa. 

image.jpg

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy tämä Tallinna postaus. Jotenkin tulen aina hyvälle tuulelle, kun pyörin tuolla Tallinnan vanhassa kaupungissa. Siellä on niin kaunista 🙂 

image.jpg