image.jpg

 

Sain viikonloppuna aikaiseksi päivitettyä hieman eteisen ilmettä. Muistan nähneeni jossain kuvan, missä eteisen oveen oli teipillä tehty tuollainen hauska yksityiskohta, joten päätin toteuttaa sellaisen myös omaan eteiseeni. Suunnittelin eteiseen tässä postauksessa erilaisia väliovia keltaisesta mustaan, mutta nyt kun olohuoneen ja ruokailutilan pitkä seinä on saanut tumman värin, tuntui musta eteisen ovi liian tummalta. Niinpä tein tämän pika piristyksen tuolla keltaisella sukkateipillä, ja hankin Luhdan säilytyskoreja toistamaan keltaista sävyä. Löysin myös alesta tuon Luhdan puumökin, jonka nakuttelin seinään kiinni. Keltaista teippiä löytyy nyt siis eteisen ovesta, sekä vessan. Mielestäni tuo pikku kikka piristää kummasti eteisen ilmettä. Saas nähdä jos löytäsi vielä uuden kivan maton, ja ehkä vielä jotain muuta kivaa 🙂

 

image.jpg

 

image.jpg

 

Eteisestä löytyy myös tuollainen paperikassi, johon heitän saman tien kaikki lehdet, jotka menevät keräykseen. Tästä ideasti kirjoittelinkin jo aikaisemmin ihan oman postauksen. Näppärästi on kassi toiminut, eikä mainokset enää kantaudu keittiön pöydälle lojumaan.

 

image.jpg