parveke2.jpg

 

Tänään näkyi jo orastavia kevään merkkejä, aurinko paistoi kivasti ja ruoho paljastui taas lumen alta. Siksipä ajattelinkin, että nyt olisikin hyvä hetki tehdä postaus omasta talvi-parvekkeestani, kun talvea vielä siis on jäljellä. Mielestäni taljat sopivat kivasti  parvekkeelle ja ne pehmentävätkin tunnelmaa lämpöisesti. Idea tähän parvekkeen kuvailuun syntyi itseasissa siitä, kun ostin vasta Stockalta tuon kuvassa näkyvän ison parveke-tuolin. Tuoli on casa stockmann mallistosta. Tyynyt ovat Ikea Home:n ja täytyy myöntää, että ne odottivat keväästä asti hintalaput paikoillaan pääsyä käyttöön, hups..

 

parveke1.jpg

parveke3.jpg

 

Vaikka parveke ei mikään hirmu iso ole, olen onnistunut mahduttamaan sinne myös sohvan 🙂 Raita-teema toistuu tyynyissä, jota löytyy siis myös matosta ja kynttilä-lyhdystä.

 

parveke4.jpg

 

Yritin ottaa muutaman kuvan myös pimeällä, kun pensaisiin syttyy valot. Olen laittanut niihin ajastimen, joten ne syttyvät aina noin neljän maissa päivällä, ja sammuvat noin puolen yön aikaan. 

 

partsi5.jpg