Sisustusstailisti: Nyt pinnalla sisustuksessa ovat lämpö, runsaus ja syvät värit

Susanna Vento vinkkaa, että trendien harjalle pääsee laittamalla viherkasvin terrakottaruukkuun.

Sisustusstailisti ja Dekon bloggari Susanna Vento pitää lämpöä, runsautta ja romanttisuutta sisustuksessa ajankohtaisempana kuin pitkään aikaan.

”Olemme menossa 60-luvun suuntaan. Tulee syvempiä ja rohkeampia värejä. Mietitään vaikka ajankohtaista ruskeaa, joka on ollut pitkään pannassa, tai tummanvihreää ja -sinistä.”

Tyyliä voi kokeilla vaikkapa maalaamalla seinän tummanvihreäksi, tuomalla persialaisen maton muutoin pelkistetyn sisustuksen kaveriksi tai suosimalla paljon luonnonmateriaaleja tekstiileissä, huonekaluissa ja astioissa.

”Nyt voi pelastaa äidin tai mummon viherkasvin ja laittaa sen terrakottaruukkuun”, Susanna sanoo.

Tavaramäärä kuriin

Pääosin yritysten mainoskuvia työssään tekevä Susanna ei usko sisustuksessa kertakäyttökulttuuriin. Parhaimmillaan sisustus kestää hyvin aikaa ja on uudistettavissa pienillä muutoksilla.

Susanna toivoo, että pitkäikäisyyden ajatus leviää myös asumiseen. Isompikin perhe mahtuu asumaan tiiviisti, jos pitää tavaramääränsä kurissa.
”Minua hämmästyttää, miten monella on yhä unelma isosta kodista. Perheen kanssa mahdutaan pienempiin neliöihin, kunhan yhteiselle oleskelulle on riittävästi tilaa. Siitä seuraa varmasti paljon ääntä ja kakofoniaa, mutta eikö se ole juuri yhdessäoloa ja arkea?”, Susanna sanoo.

Lue Susannan Varpunen-blogia Dekon sivuilla.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti