Kuvataiteilija Hannaleena Heiska: ”Meidät ihmiset on tehty tähtipölystä”

Hannaleena Heiska ei halua jämähtää totuttuihin kaavoihin. Nyt hän kuvaa digiaikaa hiilellä. Se on haurasta ja orgaanista kuin ihmiselämä.

”Kasvojentunnistusohjelmilta suojaavat camouflage-naamiot, sotalaivojen suojaväritys ensimmäisessä maailmansodassa ja Pablo Picasson tyyli – niillä ei ehkä näytä olevan mitään yhteistä. Kuitenkin näennäisesti irralliset asiat saattavat työskentelyprosessin kuluessa yhdistyä mielessäni, ja tuloksena voi olla näyttely.

Hannaleena Heiska

Kuva- ja videotaiteilija Hannaleena Heiskan, 45, teokset pohtivat ­ihmisyyttä ja ihmisen ja eläimen suhdetta. Hän on valmistunut Kuvataide­akatemiasta 2006, pitänyt lukuisia näyttelyjä ja ollut Ars Fennica -ehdokas. Marraskuussa ryhmänäyttely Susanne Pettersonin Galleriassa Tukholmassa. Helmikuussa 8.2.2019 avautuu Turun Taidemuseossa Hannaleena Heiskan retrospektiivi.

”Etsin tietoa uteliaasti internetistä. Työhuoneellani rauhoitun: keittelen kahvia ja katselen inspiroivia kuvia. Hiljennän puhelimen, enkä lue meilejäni tai katsele somea.

Piirrän teokseni yhdeltä istumalta päivän aikana, tavoittelen siihen vaivattomuuden tuntua. Piirtämisen välissä saatan tanssia. Elektroninen konemuusikki saa minut vireeseen. Elokuvien soundtrackit ovat hyviä luomaan tunnelmaa, olen kuunnellut Vangeliksen Blade Runner -levyä aivan liikaa.

Sekin voi olla taidetta, miten liikkuu tilassa. Minna Tervamäen kanssa loimme Jälki-esityksen, jossa myös minä liikun, tosin en tanssijana!”

Elämä perustuu hiiliatomeihin

”Äitiyslomalla vuonna 2013 huomasin, että olen leipiintynyt öljyväreihin. Jos jonkin välineen hallitsee liian hyvin, työn jäljestä erottaa helposti maneereja. Pyrin välttämään sitä.

Tällä hetkellä rakastan piirtämistä. Hiilellä piirtämiseen liittyy keskittyminen ja kurinalaisuus. Teen teoksia pääosin niin, että levitän hiiltä koko paperille ja rakennan kuvan esiin väriä poistamalla. Välillä olen aivan musta hiilestä ja kun niistän, tulee mustaa.”

Hannaleena Heiskan observatorio.

Observatoriot Hannaleena Heiskan töissä symboloivat tähystystä maailmankaikkeuden synnyn alkuun. Taiteilija kysyy: ”Mitä me olemme ja mistä me tulemme?”

”Hiili on orgaaninen alkuaine ja osa kiertokulkua. Minua kiehtoo ajatus, että meidät ihmiset on tehty tähtipölystä, ja elämä perustuu hiiliatomeihin. Piirustushiili myös tuntuu pölyltä, se murenee hauraiksi hiukkasiksi.
Observatoriot töissäni symboloivat tähystystä maailmankaikkeuden synnyn alkuun: mitä me olemme ja mistä me tulemme?”

Naamio kätkee aidot tunteet

”Pelkään, että algoritmit ja tekoäly saavat liikaa valtaa yli ihmisen. Nyt minua ärsyttävät kohdennetut mainokset. Japanissa on kehitetty kasvojentunnistus, joka seuraa hymyileekö työntekijä tarpeeksi.”

Hannaleena Heiska: Glimpse II.

Hannaleena Heiska on miettinyt ihmisen ja eläimen suhdetta. ”Miksi me koros­tamme sitä, kuinka ­eroamme eläimistä, emmekä ­sitä mitä yhteistä ­meillä on muiden eläinten ­kanssa?”

”Ihmisellä pitää olla oikeus olla tuntematon ja aito. Oletuksena ei saa olla se, että hän on ehkä rikollinen. On hyvin mahdollista, että kohta me kaikki rakennamme identiteettiämme korostetumminerilaisten naamioiden avulla – ehkä myös ulkoisesta pakosta.”

Hannaleena Heiska: Camouflage

Hannaleena ­Heiska ­kokee, että äitiys ­herkisti hänet uhka­kuville. Hän mietti ­symbolista suoja­keinoa kaikelta pahalta. ”­Piirsin camoflage-sarjan naamioita kuin ­suojaksi.”

+ Tyhmä kysymys: Mitä ­tehdä, jos ­taide ­pelottaa?

”Kyllä taideteos voi ja saa pelottaa. Minulle on joskus sanottu, että teosteni tunnelma on pelottava.

Kerran joku kysyi, eikö lapseni pelkää töitäni. Kerroin, että ei hän pelkää. Hän pelkää Muumeja.

Pelkojen syntymiseen vaikuttaa katsojan koko elämänhistoria ja sen hetkinen psyykkinen ja kehollinen tila: onko esimerkiksi nukkunut tai syönyt hyvin?

Kun tunteen tunnistaa, voi pohtia, mistä se johtuu. Taide saattaa auttaa ihmistä syventämään itsetuntemustaan.”

Juttu on ilmestynyt Dekossa 10/18.

Avainsanat kuvataide taiteilijat

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti