tamminen_leikkuulauta

leikkuulauta_kattausalustana

puinen_leikkuulauta

marmoroitu_muki

Hyvää alkanutta vuotta ja terveiset Tallinnasta, jossa juhlin vuoden vaihtumista. Uuden vuoden ilotulitukset vapauden aukiolla oli tosi komeat. Iloisena yllärinä kaupat oli auki vuoden ensimmäisenä päivänä. Suuntasimme vanhaan kaupunkiin joulutorille ja kiersimme pikkuliikkeitä. Rakastan kauniita käyttöesineitä ja puuta. Niinpä en voinut vastustaa ihania tammisia leikkuulautoja, jotka löysin erään putiikin perältä. Puu tuntuu kädessä niin taivaallisen hyvältä! Valinta kahden kauniin muotoisen laudan välillä tuotti tuskaa, ja kun hintakaan ei päätä huimannut, otin lopulta molemmat. Tuskin raaskin niiden päällä mitään leikata, mutta lautoja voi hyvin käyttää kattausalustoina ja vaikka tabletteina. Vanhoista leikkuulaudoista saa muuten helposti ihan uudenveroiset pienellä käsittelyllä. Sen osaa jopa lapsikin. Siitä todisteena postaukseni 50centin leikkuulauta ja tekemisen ilo.  Leikkuulautojen käsittelyyn voin suositella Osmo Colorin väritöntä top oilia, joka on tarkoitettu erityisesti puisille työtasoille. Käytin sitä myös entisöimieni teak tuolien viimeistelyssä. Sillä saa ihanan silkinpehmeän mattapinnan. Kannattaa kokeilla!

* * *

Happy new year and greetings from Estonia! I found lovely wooden souvenirs from a little handicraft shop in Old Town of Tallinn. Two cutting boards with a beautiful shape. Too beautiful to use <3