Onks tukka hyvin, näkyyks kello?
Vai miten se menikään.

Esikoisen syntymän jälkeen rannekellon käyttö jäi tyystin.
Aika menetti tietyssä mielessä merkityksensä.
Alkuaikoina kun ei väsymykseltään tiennyt onko yö vai päivä.
Kello ranteessa tuskin olisi muuttanut tilannetta.
Ja tiellähän se olisi ollutkin siinä kakkavaipparumbassa.
Huh, eipä muuten ole yhtään ikävä niitä aikoja 😉
Mutta siitä siis alkoi vuosien kelloton kausi.
Yli kahdeksan vuotta kestävä.

Nyt ollaan taas vahvasti kellollinen.
Ja siinä pisteessä, ettei osaa eikä halua olla ilman kelloa.
Varsinkaan ilman tätä lahjaksi saatua, täydellistä ja oman näköistä <3

Onko tukka nykyisin hyvin, siitä en olisi niin varma.
Mutta ainakin kello näkyy taas.
Haa, haa!