Uudistunut lastenhuone – ajopuuta ja untuvaa

Luovuus herää aina helposti jonkin tietyn visuaalisen elämyksen jälkeen, eikä Tukholman huonekalumessut ollut poikkeus. Tämä visio oli mielessä jo pitkään, maalit ja valaisimet valmiina, mutta toteutukseen tarvittiin tuo sysäys. 
Vuoden 2013 keväällä maalasin tämän huoneen tummilla harmaan sävyillä. Kaunis harmaa, mutta jälkikäteen katsottuna niillä sävyillä oli myös surullinen merkitys. Huone jäi pimeäksi ja vähän turhan tummaksi ollakseen tyttöjen huone, joten jo pidempään olen halunnut siitä eroon. Maalikin oli jo pidempään valmiina, mutta vasta eilen sain tehtyä asialle jotain. Aika spontaanisti päätin vain alkaa maalaamaan ja illalla olikin valmista. Melkein kuuden vuoden takainen maalausurakka oli samaan aikaan mielessä ja kaikki ne tunteet jotka siihen liittyivät, mutta oli myös aika saada tähän huoneeseen valoisampi ja pehmeämpi uusi ilme ♥ 
Muutenkin ihan noin yleisesti ottaen, minusta on mielenkiintoista nähdä kuinka erilaiset elämänkokemuksetkin näkyvät kodissa kerroksellisuutena ja tietenkin myös muistoina. On ihana muistella hetkiä, jolloin spontaanisti päätimme aloittaa keittiöremontin purkamalla väliseinää tai kuinka päätin pari kuukautta sitten muuttaa kodinhoitohuonettamme merkittävällä tavalla. Siitä en olekaan muuten kirjoitellut vielä ollenkaan..!

Valaisin on koottu kolmesta Umagen kauniista untuvavalaisimesta. Varjostimet on aseteltu eri tasoihin ja koska tämän huoneen valaisinpistoke on todellisuudessa etuosassa huonetta, piti valaisinjohdot vetää vähän sivumpaan, kohti tuota nurkkaa. Siinä valaisin pääsee oikeuksiinsa eikä ole tiellä. Kolme untuvavalaisinta on mielestäni myös ihana symboli meidän kolmelle tytölle ♥

Huoneesta tuli omasta mielestä ihanan harmoninen ja rauhallinen, mutta jos totta puhutaan, sille on syynsä että huoneen etuosaa ei näy näissä kuvissa. Koululaisen työpöytä ja neljävuotiaan lokerikko täynnä ”aarteita” ei ollut tällä hetkellä kuvauskelpoisia. Kuvan rajaaminen, sisustuskuvaamisen parhaita puolia..! Mutta jospa tämän uudistuksen myötä huone pääsee useammin kuviin ja loputkin nurkat ovat kuviin kelpaavia. Tässä samalla myös tajuan, että olen kuvannut lastenhuoneita todella vähän. Jotenkin sitä sokaistuu omille blogikirjoituksilleen ja tuntuu että kaikki nurkat on jo nähty. Todellisuudessa edellinen lastenhuone -aiheinen postaus on viime huhtikuulta.
Seinämaalin sävy Tikkurilan Ajopuu V484 ja Umage Eos varjostimet koossa ”micro”
Seuraavassa postauksessa sitten kuvia Tukholman messuilta ja paljastus siitä, mikä on seuraava trendikkäin muoto!
Jos lastenhuoneen sisustus aiheena kiinnostaa, laitoin tähän alle pari linkkiä aiempiin juttuihin muista tyttöjen huoneista ja niiden vaihdelleista versioista 🙂

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti