Itse tehtyä, uniikkia ja persoonallista

Ihmisiä tuntuu kiinnostavan kovasti, tuleeko messukotiimme omia huonekalujamme vai ovatko ne siellä lainassa. Meidän tapauksessa kotimme tulee näyttämään aika lailla samanlaiselta sekä messuilla että messujen jälkeen. Uuteen kotiimme muuttaa myös paljon  huonekalujamme ja valaisimiamme. Kaikkea ei ole siis hankittu uutta taloa varten, vaan keräilty vuosien saatossa.

Jotkut huonekalut saavat kuitenkin kokea pienen muodonmuutoksen ennen kelpuuttamista uuteen kotiin. Olohuoneen rahi, vierashuoneen keinutuoli ja sängynpääty ovat saaneet uuden verhoilun. Samoin tuunasin makuuhuoneeseemme tulevasta kaapistosta uudennäköisen lisäämällä siihen taulun kehykset vetimiksi.

Senkki

Aioin hankkia ruokapöydän päähän muutaman tuhatlappusen maksavan senkin, mutta päädyin ostamaan edullisemman antiikkikaapin ja kiinnitin siihen Philip Wattsin vetimet.

Kaappi
Kannattaa katsastaa  myös talomme ulko-ovi, siihen tulee myös Wattsin vedin.

Tammikuinen tulipalo ja siitä aiheutuneet ylimääräiset kustannukset nielivät käytännössä sisustusbudjetin verran rahaa. Olemme joutunut tinkimään monista kivoista jutuista ja toisaalta käyttämään luovuutta sisutuksen viimeistelyssä.  Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että huonekalujen tuunaus ja itse tekeminen on kivaa puuhaa. Ehkäpä nämä pienet yksityiskohdat tekevät talosta juuri meidän kodin ja omistajiensa näköisen.

Lue Riihen tarina heinäkuun Dekosta, joka ilmestyy 29.6. Tilaa oma Deko kotiin!

 

Vaasa_pvälogo_CMYK_vaaka

Asuntomessut järjestetään Seinäjoella 8.7.-7.8.2016. Lue lisää: Asuntomessut ja Honkatalot.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti